 |
Koska hyvin usein olen ajatellut erilaisten kirjapalkintoraatien valintoja seuraillessani, että ne valitsevat yleensä väärin, ei minua ollut kovinkaan vaikea houkutella Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkintoraadinjäseneksi. Ajattelin, että tällä kertaa saisin syyttää ainakin osittain itseäni, mikäli valinnoissa olisi jotain purnattavaa!
Suomen dekkariseuran sivuilla todetaan Johtolanka-palkinnosta näin:
Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta. Aluetta ei ole rajattu tarkasti; palkituksi voi tulla esimerkiksi romaani, novellikokoelma, elokuva, kuunnelma, tv-sarja, tutkielma tai muu alaan liittyvä merkkiteko. Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota kotimaiseen jännityskirjallisuuteen ja muuhun alan piirissä tehtävään työhön. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1985.
Palkinnon myöntää Dekkariseuran vuosikokouksen nimittämä kolmihenkinen asiantuntijaraati, joka työskentelee kaksi kautta peräkkäin. Tämänhetkiseen raatiin kuuluvat Kirsi Hietanen, Kai Hirvasnoro ja Jonna Lehtinen.
Palkinnon myöntää Dekkariseuran vuosikokouksen nimittämä kolmihenkinen asiantuntijaraati, joka työskentelee kaksi kautta peräkkäin. Tämänhetkiseen raatiin kuuluvat Kirsi Hietanen, Kai Hirvasnoro ja Jonna Lehtinen.
Raatilaisuus on ollut mielenkiintoinen, jonkin verran työllistävä ja samalla miellyttävä velvoite. Miellyttävyyden kannalta ei suinkaan ole ollut vähäpätöinen seikka, että muut raatilaiset ovat todellisia asiantuntijoita ja että heidän kanssaan työskentely on sujunut saumattomasti. Jonnan sattuman oikusta tunsin jo entuudestaan, koska olemme olleet pienen hetken kollegoja. Jonna on seuran hallituksen jäsen, joten hän toimi raatimme puheenjohtajana eli käytännössä sihteerinä lähetellen sähköposteja kustantajille ja milloin mihinkin. Kai taas on Kansan Uutisten päätoimittaja ja innokas Päätalo-fani. Hän on esimerkiksi pitänyt Päätalon matkassa -nimistä blogia lehden verkkosivuilla.
Johtolanka-palkinnon lisäksi raadin harteilla on myös vuoden esikoisdekkaristin valitseminen:
Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2014 jaettiin ensimmäisen kerran uusi tunnustus, Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Palkinto myönnetään edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista, ja valinnan tekee edellä mainittu raati.
Vaikka palkintoa ei ole pakko myöntää kirjalle, kuuluu raadin velvoitteisiin kuitenkin lukea kaikki kisaan ilmoitetut teokset. Ilmoittaminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää raadin jäsenille ne kirjat, jotka se katsoo dekkarigenreen laskettaviksi ja jotka se haluaa lähettää. Jotkut kustantajat valitsevat mielestään vahvimmat ehdokkaansa eivätkä lähetä kaikkia genreen luokiteltavissa olevia uutuusteoksiaan, ja kaikki kustantajat eivät lähetä kirjoja lainkaan. Lopputuloksena oli, että luimme viime vuoden aikana 71 uutuusdekkaria! Jokainen raatilainen luki kaikki kirjat.
Muistakin vaihtoehdoista kuin kirjan valitsemisesta palkinnon saajaksi keskustelimme, mutta päädyimme kuitenkin varsin nopeasti jo tavaksi muuttuneeseen kirjan palkitsemiseen. Vuoden mittaan tapasimme pariin otteeseen ihan kasvokkain, muun muassa kevättalvesta aloitellessamme urakkaamme ja sopiessamme työskentelytavoista. Pääasiassa olemme kuitenkin olleet yhteydessä verkon välityksellä. Se onkin mainio apu, koska työkiireet ja välimatkat hankaloittavat kummasti ihmisen harrastusrientoja. Keskeinen peruste muuten valinnalleni raatiin oli, että asun selvästi Helsingin ulkopuolella…
Kun sovin raadin jäsenyyden vastaan ottamisesta seuran puheenjohtajan Leena Korsumäenkanssa, sovimme myös, että en julkaise kilpailuun osallistuvista kirjoista kirjoituksia blogissani ennen kuin palkinnon ja kunniakirjan saajat on julkistettu. Tämä hieman kirvelsi mieltäni, vaikka hyvin ymmärsin ja ymmärrän edelleen, että se on viisas ratkaisu. Päätös tarkoitti kuitenkin väistämättä, että blogini kärsi ajoittain kuivista kausista viime vuonna, vaikka luettujen kirjojen lista olikin muhkea. Siitä huolimatta lukijat eivät onneksi ole kokonaan hylänneet blogiani, kiitos siitä kaikille kävijöille ja kommentoijille!
Päätin kuitenkin jo urakan alkumetreillä, että hyödynnän tulokset myös täällä blogissa. Niinpä minulla on nyt valmiiksi kirjoitettuna 71 kappaletta blogitekstejä vuonna 2015 ilmestyneistä kotimaisista dekkareista. Julkaisen ne tämän vuoden kuluessa yksi tai kaksi viikossa -tahdilla tekijän sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Poikkeuksen tekevät voittajat. Johtolanka-palkitusta Pauliina SudenTakaikkunasta julkaisen juttuni huomenna ja esikoiskunniakirjan saaneesta Lauri MäkisenÄlykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset perjantaina.
Jutut on siis kirjoitettu heti sen jälkeen, kun olen kulloisenkin kirjan lukenut. Lukemisjärjestys taas vaihteli aika paljon mielialan mukaan. Kustantamot pitivät kiitettävästi huolen, ettei kirjapino päässyt missään vaiheessa vajenemaan, ja loppuvuodesta alkoi tulla hieman kiirekin.
Koska raatilaisena minulla oli velvollisuus lukea kaikki kilpailuun lähetetyt kirjat, ovat niistä kirjoittamani jututkin jonkin verran erilaisia kuin mitä lukijat ovat ehkä tottuneet täällä lukemaan. En enää lukenutkaan kirjoja pelkästään omaksi huvikseni, vaan tarkoitus oli oikeasti punnita niiden laatua ja tehdä myös vertailuja. Siksi joidenkin kirjojen kohdalla sanat voivat olla tämän vuoden kuluessa kovempia kuin ennen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole edelleenkään loukata ketään, vaan koettaa tarkastella teosten vahvuuksia ja heikkouksia rakentavasti. Joissakin teksteissä saattaa tietty turhautuminen kuitenkin paistaa aika selvästikin läpi. Mutta lukekaa itse kaikki vuoden dekkarit!
Koska meitä oli kolme lukijaa erilaisine taustoinemme ja mieltymyksinemme, ei yhden lukijan mielipide päässyt dominoimaan valintojamme. Palkituista kirjoista pääsimme yllättävän helposti yksimielisyyteen. Valintojemme takana on helppo seistä iloisena ja ylpeänä. Upeat romaanit nousivat kärkeen! Onnea, Pauliina Susi ja Lauri Mäkinen!
 |
| Palkintojuhlassa tarjoilut kunnossa! |
Täytyy tunnustaa, että vaikeimpia asioita raatilaisuudessa on ollut suun kiinni pitäminen! Kumpikin parhaiksi nousseista kirjoistahan julkaistiin jo keväällä, joten on ollut todella tylsää vain nyökkäillä hyväksyvästi, kun niistä on kuullut puhuttavan jossakin. Mieli olisi tehnyt tavalliseen tapaan julistaa isoon ääneen: lukekaa nämä loistavat kirjat! Tietenkään emme heti kirjat luettuamme tienneet, että ne olisivat lopulta voittajat, mutta vahva tunne niiden kuulumisesta kärkijoukkoihin oli kyllä olemassa. Tunne sai vahvistusta muun muassa, kun Mäkisen kirja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolle.
Oli erittäin jännittävää päästä ensimmäistä kertaa mukaan legendaariseen palkitsemistilaisuuteen, jossa voittajien sormenjälki painetaan kunniakirjaan. Perinteisesti tämän tehtävän hoitaa aito ja oikea virkavallan edustaja eli tällä kertaa vanhempi konstaapeli Jukka Hätönen, joka kuvassa ottaa sormenjäljen esikoiskirjastaan kunniakirjan napanneelta Lauri Mäkiseltä. Tehtävä oli mieluinen kummankin osapuolen näkökulmasta, mikä lienee poikkeuksellista!
 |
| Kuva Sari Rainio, Siltala. Kustantamon lupa kuvan käyttöön. |
Voittajan kustantamo kuulemma yleensä järjestää palkitsemistilaisuuden, joten tällä kertaa se oli Tammen (Bonnierin) tiloissa. Kustantaja oli kutsunut paikalle median edustajia, meidät raatilaiset ja puheenjohtajan ja muitakin dekkariseuralaisia. Siltala-kustantamosta oli tietysti myös edustusta paikalla. Tunnelma oli lämmin, aluksi hieman jännitystäkin oli ilmassa, mutta virallisen osuuden jälkeen ilmapiiri oli rento kaikkien iloisten kirjaihmisten rupatellessa kilpaa kirjoista ja kiitellessä raatia hyvistä valinnoista.
Tammen johtaja Outi Mäkinen on innokas dekkari-ihminen itsekin ja oli kutsunut paikalle lausuntataiteilija Minna-Maria Mattilan, joka luki pari otetta Takaikkunasta. Lukunäytteet muuten sopivat kirjatilaisuuksiin loistavasti, ja niitä soisi käytettävän paljon enemmänkin. Ensi kerralla palkintotilaisuudessa olisi kiva kuulla näyte myös esikoiskirjasta ja ulkomaisen kirjailijan tuotannosta.
Todella mukavalta tuntui ja tuntuu edelleenkin, että kustantamojen väki on aivan aidosti innoissaan omien kirjailijoidensa menestyksestä Vuoden johtolanka -kilpailussa. Kirjailijat eivät myöskään pidä tunnustusta vähäpätöisenä,vaikka kyseessä ei ole rahapalkinto.
Tässä vaiheessa on hyvä kiittää Suomen dekkariseuraa luottamuksesta ja kaikkia eiliseen palkintojuhlaan osallisia. Hieno vuosi sai arvoisensa huipennuksen!
 |
| Pauliina Susi palkintojen kera. |
Kiitokseksi siitä, että olet jaksanut lukea tänne asti pitkää vuodatustani, pääset osallistumaan ainutlaatuiseen kirja-arvontaan. Kustantaja Tammi lahjoitti blogiini arvottavaksi yhden kappaleen Pauliina Suden tuoretta Vuoden johtolanka 2016 -palkittua romaania Takaikkuna. Kirjailija signeerasi sen paikan päällä nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Kyseessä on siis hieno uniikkipalkinto ja taattu lukunautinto.
Jokainen alle kommentin jättänyt on mukana tämän kirjan arvonnassa, jollei erikseen muuta mainitse. Arvon kirjan ystävänpäivänä ja lukurauhan päivänä eli sunnuntaina 14.2. klo 19 mennessä osallistuneiden kesken. Jos en saa voittajaan yhteyttä viimeistään tiistaina 16.2. osoitetietojen saamiseksi, arvon kirjan uudelleen. Onnea arvontaan!
