Hänellä oli omituinen tunne, joka liittyi peiliin: että hän oli koko elämänsä ollut yhdellä puolella peiliä, kun taas kaikki muut olivat olleet toisella, ja nyt lasi oli särkynyt ja paksut sirpaleet lojuivat kaikkien heidän jaloissaan.
Brittikirjailija SadienJonesin tuotannosta suomennettiin ensimmäisenä neljäs teos Ehkä rakkaus oli totta (Fallout, Otava) viime vuonna. Ihastuin Jonesin romaaniin melkoisesti, ja vuodenvaihteessa annoin sille ääneni Blogistanian Globalia -kisassakin. Tämän vuoden alkumetreillä Otava julkaisi Jonesin palkitun (First Novel award -palkinto 2008 Costa Book Awards -kilpailussa) esikoisromaanin Kotiinpaluu(The Outcast).
Usein hieman kummastelen kirjojen suomennosjärjestystä, vaikka toki ymmärrän, että on turvallisinta aloittaa esimerkiksi huomiota jo muualla saaneesta läpimurtoteoksesta ja testata sen avulla vastaanottoa. Tässä tapauksessa esikoiskirja on selkeästi jo ollutkin läpimurtoteos, ja se on poikkeuksellisen hieno esikoiseksi. Tosin Jones ei ole aivan tyhjästä aloittanutkaan, vaan takana on ollut jo esimerkiksi näytelmäkäsikirjoituksia ennen romaanin julkaisemista.
Toisaalta Jonesin tapauksessa epäjärjestyksessä kääntämisestä ei ole haittaakaan, koska romaanit ovat täysin itsenäisiä teoksia eivätkä muodosta mitään sarjaa. Joten napinat sikseen ja asiaan.
Vuonna 1957 Lewis Aldridge, 19-vuotias nuorukainen, vapautuu Brixtonin vankilasta kärsittyään lähes kaksivuotisen rangaistuksensa. Lewis palaa Lontoosta junalla pieneen Waterfordin kylään, mutta kukaan ei ole häntä asemallakaan vastassa. Sattumalta paikalle osunut Tamsin Carmichael, Lewisin isän miljonääripomon vanhin tytär, poimii Lewisin kyytiinsä ja vie tämän kotiin. Kotona vastaanotto on kummallinen. Äitipuoli Alice on hermostunut, isä Gilbert lähinnä vihamielinen.
Varsinaisesti tarina alkaa vuodesta 1945, jolloin Gilbert Aldridge palaa sodasta vaimonsa Elizabethin ja pienen poikansa Lewisin luokse. Mies on ollut sotaretkellä vuosia, eikä Lewis muista isästään oikein mitään. Gilbert ei selvästikään osaa asettua seitsenvuotiaan pojan isän rooliin, vaan isän ja pojan suhde jää etäiseksi. Pieni Lewis kokee, että isä syrjäyttää hänet äidin rinnalta. Gilbert vaatii pojaltaan asioita, joita tämä ei pysty täyttämään. Ristiriita on valmis.
Lukija heitetään siis arvoitusten eteen. Miten kummassa isän ainakin päällisin puolin onnellisesta kotiinpaluusta joudutaan tilanteeseen, jossa Lewis palaa vankilasta kaksitoista vuotta myöhemmin? Minkä kammottavan rikoksen teini-ikäinen poika on voinut tehdä joutuakseen vankilaan? Mitä on tapahtunut pojan äidille Elizabethille ja mistä on putkahtanut paikalle epävarma äitipuoli Alice?
Kaikkiin näihin kysymyksiin annetaan vähitellen vastaukset. Kirjan puolivälin tuntumassa onneton tarina on uudelleen Lewisin kotiinpaluun hetkessä. Silloin tapahtumat saavat kokonaan uutta intensiteettiä. Kahden vuoden aikana on kylässä tapahtunut paljon, ja Lewis on kasvanut ainakin fyysisesti aikuiseksi. Mutta millainen on miehen elämä, jos hänellä on läheisimpien ihmistensä joukossa ikävä Brixtonin vankilaan?
Kotiinpaluu sopii hienosti romaanin nimeksi, mutta huono ei ole myöskään alkukielinen The Outcast, hylkiö. Sillä hylkiö Lewis kotonaan ja kotikylässään totisesti on! Tätä näkemystä painottaa erityisen innokkaasti Lewisin isän pomo, kylän merkkimies Dicky Carmichael, jonka kartanomaisen talon suojissa tapahtuu asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Katastrofin merkit leijuvat ilmassa vahvoina, mutta kukaan ei tunnu niitä huomaavan tai niistä piittaavan.
Kotiinpaluuosoittaa, että Sadie Jones hallitsee romaanin rakenteen. Tarina on kirjoitettu juuri sopivan rikkonaisesti niin, että lukijalle ei paljasteta kaikkea, vaan hän joutuu itse kokoamaan palaset ja yhdistelemään ne. Silti rakenne ei ole vaikea tai itsetarkoituksellinen.
Vahvimmillaan Jones on kuitenkin hienovireisessä ja herkässä henkilökuvauksessa ja ihmisten toiminnan perustelussa. Kulissien ylläpitäminen on kaikkein tärkeintä. Kun se ei otakaan onnistuakseen, tehdään korjaamatonta vahinkoa yksilöille. Jos pieni lapsi ei osaa ilmaista surua, kauhua ja tuskaa ’oikein’, hän on väistämättä kummajainen.
Jones kuvaa puhuttelevasti 1940–50-lukujen Britannian asenneympäristöä. Traumaattisen kokemuksen kokenutta lasta ei osata auttaa mitenkään. Kun tuska sitten lopulta vuosien piinan jälkeen ryöpsähtää väkivaltaisesti ulos, on tarjolla vain rangaistuksia. Jones kuvaa tätä kaikkea aivan ilmiömäisesti mitenkään selittelemättä, osoittelematta tai saarnaamatta, vain kertomalla. Moneen otteeseen ahdistuin Lewisin ja Carmichaelin perheen nuoremman tytön Kitin puolesta. Teki mieli huutaa: ”Miksi kukaan ei tee mitään?”
Vaikka kirja siis paikoin ahdistikin, se oli kokonaisuutena nautinnollinen lukukokemus. Jones vie lukijan aikamatkalle kadotettuun aikaan Lontooseen ja englantilaiseen pikkukylään. Henkilöt ovat todellisia ja heidän kohtalonsa koskettavia. Hienovaraisesti Jones näyttää syyt henkilöiden toiminnan takana. Lopussa pilkahtaa myös toiveikkuus. Hylkiön ei ehkä tarvitse jäädä lopullisesti hyljeksityksi, kun totuus lopulta paljastuu raadollisuudessaan ja ihmisten silmät aukenevat.
Kotiinpaluusta tehtiin vuonna 2015 kaksiosainen tv-elokuva (BBC1-kanava), joka sai hyvät arvostelut. Sen näkisin mieluusti Suomen televisiossakin. BBC:n sivuilta katsottavissa olevien leikkeiden perusteella elokuva (tai minisarja) vaikuttaa juuri sellaiselta, josta pidän.
Toivon myös, että Otava pitää Jonesin julkaisulistallaan. Suomentamista odottavat siis edelleen teokset Small Wars ja The Uninvited Guests. Lisääkin Jones kirjoittanee! On aika hienoa huomata löytäneensä jälleen yhden uuden suosikkikirjailijan.
Sadie Jones: Kotiinpaluu (The Outcast)
Otava 2016. Suom. Marianna Kurtto. 361 s.
Ostettu.