Kylläpä totisesti harmittaa, että en kaikesta huolimatta katsonut Heidi Könkään ohjaamaa ja yhdessä Taina Westin kanssa käsikirjoittamaa Punaista kolmiotatelevisiosta, en edes Yle Areenasta ajoissa. Ajattelin, että haluan lukea ensin Könkään romaanin Hertta, sitten vasta olisi sarjan aika. On nimittäin ärsyttävää, kun näyttelijöiden olemus on takertunut alitajuntaan äänineen ja eleineen, eikä suostu hevillä irtoamaan vaan häiritsee lukukokemusta sitkeästi. Kiireitä syytän, että en muka ehtinyt Herttaan ajoissa tarttua. En olisi varmasti kirjaa vieläkään lukenut, ellen olisi sattumalta huomannut äänikirjaversion tarjousta ja älynnyt siihen tarttua. Onpa romaani! Ja mikä nainen!
Oikeista historiallisista henkilöistä kirjoittamisessa on omat vaikeutensa. On ratkaistava, missä kulkee faktan ja fiktion raja. Kun kirjoittaa tarpeeksi kauan sitten eläneistä ihmisistä, kuten vaikkapa Milja Kaunisto Olavi Maununpoika -sarjassaan, voi päästää mielikuvituksen melko vapaaseen laukkaan, koska kirjallisia lähteitä on tarjolla vain jonkinlaisiksi löyhiksi kehyksiksi. Mutta kun kirjan päähenkilö on elänyt julkista elämää 1900-luvulla ja ollut ahkera dokumentoija itsekin, on liikkumavaraa huomattavasti vähemmän.
Toinen ongelma tuntuu liittyvän draaman kaareen. Ihmisen elämä on harvoin kauttaaltaan kiinnostavien tapahtumien sävyttämä. Miten siis rajata elämäkerrallisen romaanin kattama alue? Onko aloitettava lapsuudesta, vanhempien taustoista, ja jatkettava hautajaisiin saakka? Voihan se onnistua, ainakin, jos on rohkeutta tarpeeksi rikkoa kronologiaa. Mutta usein kannattaisi kuitenkin tehdä rohkeita rajauksia ja uskaltaa jättää jotain pois. Tässäkin suhteessa Heidi Köngäs on Hertassa on ollut ihailtavan taitava. Kirjassa ei tunnu olevan mitään turhaa. Silti siinä on kaikki.
Historian tunneilta ja luennoilta Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon nimet ja jotkin teotkin olivat tietysti jo tuttuja, samoin romaanissa sivurooleissa olevat Otto-Ville Kuusinen ja Hella Wuolijoki. Könkään romaani sai kuitenkin miltei haukkomaan henkeä lähihistoriamme hurjien käänteiden takia. On vaikea tajuta, millaista elämä Suomessa ja Neuvostoliitossa on ollut 20- ja 30-luvuilla, ei niin kovin kauan sitten. Kaunokirjallisuuden avulla tästä voi päästä jotain kokemaan. Suosittelen. Näkemys asioihin avartuu kirja kirjalta.
Hertta Kuusinen oli siis Suomen vihatuimman kommunistin Otto-Ville Kuusisen tytär, joka loikkasi nuoren veljensä kanssa Neuvostoliittoon lukioikäisenä tyttönä. Isä otti lapsensa vastaan, mutta pisti nämä oitis työhön vallankumouksen hyväksi. Vuonna 1934 Hertta Kuusinen lähetettiin Suomeen tekemään maanalaista vallankumousta, mutta hänet pidätettiin vain kahden viikon kuluttua ja suljettiin viideksi vuodeksi vankilaan. Hertan mieltä raastoi se, että hän oli joutunut jättämään Neuvostoliittoon poikansa Jurin. Miten poika on selviytynyt? Ymmärtääkö tämä, miksi äidin oli lähdettävä ja jätettävä hänet?
Romaani Herttaalkaa keväästä 1939, kun Hertta Kuusinen vapautuu Hämeenlinnan naisvankilasta. Vapaus tuntuu huumaavalta! Mitä siitä, että vankilavuodet ovat kuihduttaneet naisen fyysisesti lähes olemattomiin. Nyt pääsee taas tekemään työtä vallankumouksen ja paremman maailman hyväksi. Uutiset rajan takaa vain ovat niukkoja ja enimmäkseen huonoja. Hertan on vaikea niellä tietoja lähimpien toveriensa katoamisista ja leirituomioista. Mutta Stalin on erehtymätön, eikä syyttömiä rangaista työläisten ihannevaltiossa. Tähän Hertta luottaa kuin kallioon. Kunpa silti saisi yhteyden poikaan ja tämän luokseen Suomeen!
Sitten Hertta kohtaa miehen, Yrjö Leinon. Intohimo leiskahtaa liekkiin, eikä mikään voi estää häntä saamasta miestä. Mitä siitä, että tämä on jo toista kertaa naimisissa. Erotkoon!
Poliittinen amatööriuskin korjaantuisi, kunhan mies pääsisi oppiin Moskovaan. Mikään ei voisi estää Herttaa saamasta Leinoa. Naisella on oikeus samaan seksuaaliseen vapauteen kuin miehelläkin. Näin Hertta uskoo ja elää sen mukaisesti. Paheksukoon äiti tai kuka hyvänsä. Mitä siitä!
Tunnustan, että tässä vaiheessa oli käännyttävä Googlen puoleen ja tarkistettava, mitä Hertanminäkertojille, Hertta Kuusiselle, Yrjö Leinolle ja valtiollisen poliisin Esko Riekille ’oikeasti’ tapahtui. Se ei kuitenkaan vähäisessäkään määrin vähentänyt kirjan vetoa ja vaikuttavuutta. Ihmiskohtalot ovat niin puhuttelevia ja Könkään kerronta niin vetovoimaista, että kirjaa oli suorastaan ahmittava (vaikka äänikirjassa on se hyvä puoli, että silmäilevä lukeminen, juonen ’ahnehtiminen’, ei ole mahdollista). Oli myös muistutettava itseään useaan otteeseen, että kaikesta huolimatta kyse on fiktiosta. Kuitenkin.
Kirjan kuunneltuani vasta katsoin Heidi Könkään haastattelun Aamun kirja -ohjelmassa. Kylläpä kirjan syntykin kuulostaa kiehtovalta! TV-käsikirjoitusta työstettiin perusteellisesti vuosia, ja romaani syntyi Könkään mukaan jonkinlaisena sivutuotteena, kun hän joutui pysähtymään solmuun menneen käsikirjoituksen työstämisen kanssa. ”Romaani halusi tulla”, kuten kirjailija sanoo. Hertta Kuusisen ääni on niin voimakas, ettei se jättänyt rauhaan?
Köngäs korostaa, että Herttaon ennen kaikkea rakkausromaani. Niin se onkin, mutta kuunnellessani ajattelin kyllä monesti, että Hertan todellinen rakkaus ja intohimo oli sittenkin aate. Miehet ja jopa lapsi olivat sittenkin lopulta toissijaisia. Köngäs näyttää Hertan ja Leinon eron tässä suhteessa melko jyrkkänä. Hertta asetti aatteen ja puolueen aina kaikessa kaiken edelle. Köngäs käyttää hänestä luonnehdintaa ’kommunismin pyhimys’, joka joutuu sitten aatteen uhriksi. Leinolla ei tällaista aatteen paloa koskaan ollut, vaan hänen vaikuttimensa olivat Hertassa selvästi henkilökohtaisempia.
Heidi Köngäs kuvaa Hertta Kuusisen äärimmäisen voimakkaaksi ja aikaansa reilusti edellä olevaksi epäsovinnaiseksi naiseksi. Elämä kolhi Herttaa armotta, ja kohtalon keinu vei vuoroin pohjalle, vuoroin huipulle. Uskomaton nainen, uskomaton elämä ja ura. Hertta herättää kovan janon lukea lisää suomalaisista kohtaloista ja Suomen lähihistoriasta. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän haluaa vielä lukea! Toivon myös kiihkeästi, että Punainen kolmiojossain vaiheessa uusitaan televisiossa tai tulee muuten nähtäville. Nyt olisin siihen valmis.
Äänikirjan lukee hienosti Elsa Saisio, jonka luennasta olen oppinut kirja kirjalta pitämään yhä enemmän. En kuitenkaan voinut olla jälleen toivomatta, että kirjassa, jossa on eri minäkertojia, olisi useampi lukija. Tässä heitä olisi tarvittu Saision lisäksi vielä kaksi, mieluiten miehiä. Jos toivoa saisi, kaikki lukijat olisivat olleet Punaisen kolmion näyttelijöitä…
Heidi Köngäs: Hertta
Otava 2015. Äänikirjan lukija Elsa Saisio, kesto 8 h 11 min.
Sekä painettu kirja että äänikirja ostettu