Kynä pyöräyttää punaisen kehän mustien kirjainten ympärille. Ikkunasta hymyilevät vuorten uurteiset peikonkasvot, tutut arvet ja känsät. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Sanon sanat ääneen. Eikä minun rauhanliittoni horju. Juon sanojen tulpaksi suun täyteen mustaa kahvia. Vähän aikaa pidän sanat itselläni. Vähän aikaa jaksan pitää.
Pari vuotta sitten ilmestynyt Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulukosketti minua, maallista ateistia, syvästi. Lestadiolaisuus ja tiiviit uskonyhteisöt ylipäätään alkoivat kiinnostaa, ja luin muutaman muunkin aihepiiriin sopivan teoksen.
Tämän vuoden alussa sain luettavakseni Terhi Törmälehdon esikoisromaanin Vaikka vuoret järkkyisivät, ja odotukseni olivat korkealla. Olihan yhtäläisyyksiä havaittavissa: kirjailija nuorehko nainen, ammatiltaan äidinkielen opettaja, ja kirjan aiheena uskonto, tosin tällä kertaa helluntailaisuus. Oli siis lupa odottaa hiottua kieltä, taitavaa rakennetta ja koskettavaa kerrontaa.
Törmälehto kuljettaa tarinaansa täsmällisesti vuoroluviin kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä minäkertoja asuu Kolumbian Bogotassa, opiskelee ja opettaa sekä osallistuu paikallisen helluntaiseurakunnan toimintaan. Huolena on rakastettu Manuel, joka on viettänyt vuosia viidakossa sissien vankina. Vapaus ei ota sujuakseen vankeuden jättämien jälkien takia. Vaarat tuntuvat uhkaavan ahdistunutta miestä joka puolella, eikä suhde etene kuten minäkertoja haluaisi ja kaipaisi.
Toisessa aikatasossa kuutisen vuotta aikaisemmin kainuulainen lukiolaistyttö Elsa ystävineen tutustuu helluntaiseurakunnassa aktiivisesti toimiviin keski-ikäisiin Arvoon ja Virpiin, pariskuntaan, joka johdattaa tytöt mukaan yhteisön toimintaan.
Virpi kaivoi hansikaslokerosta pinon papereita ja antoi ne Arvolle ennen kuin käynnisti auton.
- Kävin läpi melkein kaikki. Siinä on vielä poikien sählylasku ja likakaivon puhdistus, jos viitsit ne ottaa.
- Rukoilin tässä laskuja läpi, Virpi selitti Elsalle ja Talville, kun peruutti ulos pihasta.
- Kävin läpi melkein kaikki. Siinä on vielä poikien sählylasku ja likakaivon puhdistus, jos viitsit ne ottaa.
- Rukoilin tässä laskuja läpi, Virpi selitti Elsalle ja Talville, kun peruutti ulos pihasta.
Elsan kotona isovanhemmat ovat lestadiolaisia, mutta isä ja äiti ovat maallistuneita. Tytön uskonnollinen herääminen aiheuttaa monenlaista tunnekuohua perheessä, eikä Elsa uskalla kaikesta, kuten kiihkeästi kaipaamastaan ja lopulta saavuttamastaan kielillä puhumisen lahjastaan, kertoa vanhemmilleen.
Totta oli se, mikä sanoilla todeksi sanottiin, sanoista asiat alkoivat olla ja lakkasivat olemasta. Jumalan valtakuntakin rakentui sanoille, Herran sanoille, Hengen sanoille, heidänkin sanoilleen. Ja vaikka kielillä rukoileminen, se mikä oli kauneinta mitä oli, tuntui joskus enteilevän vaaraa niin kuin vain kaikkein kaunein voi, ei hän ikinä päästäisi siitä irti.
Salailu aiheuttaa omantunnontuskia, eikä sekään helpota, että Elsa tuntee aitoa hätää kadotukseen joutuvien vanhempiensa puolesta. Uskonnolliseen herätykseen liittyy tytöillä myös parinetsintää. Sen Törmälehto kuvaa kolmen tytön kautta oivallisen tyypittelevästi. Talvi on tytöistä totisin ja kihlautuukin nopeasti uskossa olevan pojan kanssa. Mira taas on joukon kevytmielisin ja samalla kiihkein. Poikaystävät vaihtuvat tiheästi. Elsa rakastuu ja elää kauniin romanssinsa ennen omaa abivuottaan kauniinkomean Benjaminin kanssa. Uskoon kuuluu kuitenkin tiukka pidättyminen esiaviollisesta seksistä, eikä seurustelu ole aivan ongelmatonta.
Aikatasot lähenevät vähitellen toisiaan, ja lukijalle paljastuu, miten Elsa päätyi nykyhetkeen Kolumbiaan. Samalla piirtyy draaman kaari Elsan uskon kehittymisestä herätyksestä aina luopumiseen asti.
Kun astumme sisään, rukous ja käsien läiske poukkoilee paljaassa betonissa niin kovana, että korviin käy. Mietin väsyykö Jumala joskus tähän. Haluaako vain litistää kaiken kämmeneensä. Ihmiset, metelin ja hästäyksen.
Kun astumme sisään, rukous ja käsien läiske poukkoilee paljaassa betonissa niin kovana, että korviin käy. Mietin väsyykö Jumala joskus tähän. Haluaako vain litistää kaiken kämmeneensä. Ihmiset, metelin ja hästäyksen.
Nuoren Elsan kasvutarina on taiten rakennettu ja kiinnostavakin, mutta se ei jostain syystä koskettanut minua aivan niin kuin olisin toivonut. On vaikea määritellä, mistä tämä johtuu. Helluntailaisuus on minulle vieras, eikä sen ydin oikein tämän teoksen valossakaan avautunut (eikä tietysti tarvinnutkaan). Yhteisö vaikuttaa tiiviiltä, mutta säännöt eivät ole yhtä ahdistavan tiukkoja kuin vaikkapa Ylimaulan ja Rauhalan teosten maailmoissa. Eroa on toki siinäkin, että Elsa kääntyy uskoon oman aikuisuutensa kynnyksellä eikä ole elänyt yhteisössä koko elämäänsä.
Kielillä puhuminen ja sen keskeisyys yllättivät minut. En ole tiennyt, että se on tavallaan mittari, joka paljastaa, ketkä ovat todella uskossa, ketkä eivät. Törmälehto palaa tähän teemaan tiheästi ja tarkastelee sitä eri puolilta perusteellisesti. Elsa odottaa oman lahjansa puhkeamista pitkään ja jo epätoivoisena, mutta osoittautuu sitten lahjakkaaksi ja arvostetuksi puhujaksi, jonka puheen voima auttaa muitakin. Kielillä puhumisen lahja on mysteeri, joka kiehtoo Elsaa, ja myös minua.
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017. 288 s.
Otava 2017. 288 s.
Arvostelukappale.