“Kirjayleisö ei välttämättä tiedä, mitä “young adult” tarkoittaa, ja sitä saatetaan pitää hiukan erheellisesti lastenkirjallisuutena”, sanoo Kaiken Entertainmentin kustannustoiminnan johtaja Laura Nevanlinna. “Itse asiassa genre kuitenkin tavoittaa sekä nuoria että aikuisia lukijoita, koska sen tarinat ja henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja mieleenpainuvia ja kirjailijat itse niin mielenkiintoisia hahmoja.”
Näin todetaan 22.5.2017 julkaistussa Otavan tiedotteessa, jonka tarkoituksena on esitellä Hel-YA! -tapahtumaa eli ensimmäistä suomalaista nuorten aikuisten kirjallisuuteen keskittyvää kirjallisuustapahtumaa. Lienee valitettavasti juuri niin kuin Nevanlinna pelkääkin, eli vuosienkaan työ ei ole oikein avannut suurelle yleisölle nuorten aikuisten kirjallisuuden olemusta.
Genreä onkin vaikea tiukasti rajata tai määritellä. Olen vuosien varrella päätynyt merkitsemään yli kahteenkymmeneen juttuuni tunnisteen ’nuoret aikuiset’, ja teosten joukossa on dekkareita, runomuotoinen romaani, kauhua ja fantasiaa. Huomaan määritelleeni tunnisteen alle teoksia, joiden kohderyhmänä pidän myöhäisteini-ikäisiä ja sitä vanhempia mutta yleensä alle kolmikymppisiä (nais)lukijoita. Itse tosin olen jo päälle viidenkymmenen, ja pääosin hyvin ovat nuorten aikuisten genren teokset uponneet. Yläikärajaa ei siis ole, ja alaikärajakin on luonnollisesti häilyvä. Mutta onko ainakaan omassa määrittelyssäni lopulta kyse kirjallisuudenlajista? Ei oikein taida olla.
Otavan tiedotteessa mainitaan nimeltä Maria Turtschaninoff esimerkkinä suomalaisesta YA-kirjailijasta, joka on niittänyt mainetta paitsi kotimaassa myös ulkomailla. Vuonna 2014 ilmestynyt Maresi voitti Finlandia Junior -palkinnon ja se on ollut menestys myös englanninkielisenä käännöksenä. Viime syksynä kerrottiin sen elokuvaoikeuksien myymisestä brittiläiselle tuotantoyhtiölle.
 |
| Maria Turtschaninoff Turun kirjamessuilla 2016. |
Tähän kevääseen asti ainoa Turtschaninoffin teoksista lukemani oli Anaché, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Sen lukemisen jälkeen päätin pyhästi lukea kaiken, mitä Turtschaninoff on julkaissut ja julkaisee. Sittemmin olen saanut kuunnella kirjailijaa pariinkin otteeseen eri messuilla ja kirjatapahtumissa, ja päätös on saanut vain vahvistusta näistä kohtaamisista. Viime vuoden Finlandia-palkintojen jakotilaisuuden jälkeen kävin Bonnierin kirjakaupassa ystävämyynnissä, jossa muun muassa Turtschaninoff oli signeeraamassa teoksiaan ostajille. Rohkaisin mieleni minäkin, ja sain kuin sainkin kirjailijan tervehdyksen Naondelinlehdelle! Kirjamessuilla olin jo kyttäillyt kovakantista Maresia, mutta se tuntui loppuneen. Joulun jälkeen onni kuitenkin potkaisi ja nappasin Maresinalennuskorista. Nyt puuttui enää lukuaikaa.
Hyvin vähän sitten kuitenkin tiesin Maresista ennen sen kansien avaamista. Kirja vaikutti hämmentävän ohuelta ollakseen fantasiaromaani (vain 212 s.). Alaotsikko Punaisen luostarin kronikoita antaa kuitenkin ymmärtää, että ollaan vasta jonkin suuremman kokonaisuuden alussa. Naondel onkin sitten jo puolta muhkeampi teos. Olin myös ymmärtänyt, että Maresintarina liittyisi Anachéssa kuvattuun maailmaan, mutta hyvin etäisesti. Näin ehkä onkin, mutta etäisyys on sitten lopulta suuri eikä satunnaisilla yhtäläisyyksillä ole merkitystä.
Maresin tapahtumat sijoittuvat pienelle ja yksinäiselle Menoksen saarelle, jolla sijaitsee Punainen luostari. Saarelle on pääsy vain naisilla, ja tavaroita ostavat ja myyvät kauppiaat saavat tyytyä purjehtimaan sen suojaisaan satamaan ja asioimaan luostarin edustajien kanssa laiturin nokalla. Sukupolvia aikaisemmin saarelle on rantautunut Naondel-nimisellä aluksella seitsemän naisen joukko, joka on perustanut luostarin naisten turvapaikaksi. Luostaria johtaa Äiti, ja siellä palvellaan kunnioittaen naiseuden salaperäisiä voimia.
Nykyhetkessä Maresi on luostarin noviisi, joka saa hoiviinsa uusimman tulokkaan Jain. Tarina kerrotaan Maresin suulla tai oikeammin hänen muistiin merkitsemänään, ja heti alussa hän kertoo lukijalle, että Jai toi tuhon tullessaan. Miten ja miksi, selviää vähitellen tarinan mittaan.
Maresin ja Jain tarinat ovat tyypillisiä luostarin naisille. Myyttiseen luostariin tullaan noviisiksi pakoon vaikeita olosuhteita. Maresin perhe on kärsinyt äärimmäisestä puutteesta ja köyhyydestä, jotka ovat jo vieneet Maresin pienen sisaren. Raskain sydämin vanhemmat ovat lähettäneet tyttärensä parempien mahdollisuuksien toivossa luostarisaarelle. Jai taas on joutunut pakenemaan oman perheensä kostonhimoisia miehiä uhmattuaan naisille asetettuja ahtaita rajoja.
Luostarielämä on niukkaa, työntäyteistä ja kurinalaista, mutta ruokaa ja lämpöä riittää kaikille. Tytöt saavat opetusta ja valita omien kiinnostuksen kohteidensa perusteella, mille uralle suuntaavat sisarina. Maresi rakastaa luostarin ehtymätöntä kirjastoa. Tarinat ja tieto ovat parasta, mitä hän tietää, ja niitä luostarissa arvostetaan ja kunnioitetaan. Mutta onko Maresin paikka sisar O:n työn jatkajana vai onko häntä varten kenties sittenkin jokin toinen tehtävä?
Jännite tarinaan syntyy vihollisen eli tässä tapauksessa miesten muodostamasta uhasta. Uhka tiivistyy vähitellen, ja kun se lopulta konkretisoituu, alkavat tapahtumat vyöryä vauhdilla. Maresilla on tapahtumien ratkaisun kannalta olennainen tehtävä, joka samalla ratkaisee hänen kohtalonsa ja tulevaisuuteensa liittyneen kysymyksen. Tarina on samaan aikaan väkivaltainen ja julma, toiveikas ja kaunis. Kaikille ei käy hyvin, mutta loppu antaa kuitenkin toivoa, jopa siitä, että yhteys naisten ja miesten välille on kenties sittenkin rakennettavissa. Ainakin jonakin päivänä.
Maresi ei ole siis missään nimessä lastenkirjallisuutta, mutta nuortenkirjaksi sen kyllä voisi määritellä. Sen sijaan Punaisen luostarin kronikoiden toinen osa Naondel on selkeästi nuorten aikuisten tai aikuisten kirjallisuutta. Hämmennyin sen sisältämän seksuaalisen väkivallan ja järjestelmällisen naisiin kohdistuvan julmuuden määrästä. Naondelissa ei ole yhtäkään miespuolista henkilöä, jonka voisi määritellä hyväksi ihmiseksi naisten näkökulmasta. Miehet edustavat yksiselitteisesti pahuutta.
Tämän pahuuden keskeisin ruumiillistuma on Karenokoin valtakunnan visiirin poika Iskan, joka saa sattumalta haltuunsa Anjiksi kutsutun voimanlähteen. Anji sijaitsee kätketyssä lähteessä, jonka vesi on vuoroin hyvän, vuoroin tuhon tuoja Kuun asennosta riippuen. Sen salaisuus on uskottu Kabira-nimisen tytön perheen haltuun, mutta lähteen voimia ei voi hallita. Kabira on Anjin kanssa paljon tiiviimmässä yhteydessä kuin hänen isänsä, joka on vihkinyt hänet lähteen salaisuuksiin. Rakkauden sokaisema Kabira paljastaa Anjin salaisuuden varomattomasti Iskanille tuhoisin seurauksin.
Naondel siis sijoittuu pääosin aikaan ennen Punaisen luostarin perustamista. Se kertoo luostarin perustaneen seitsemän naisen tarinan ja sen, miten he päätyivät yhteen. Näitä tarinoita Maresi lukee luostarin kirjastossa ja niitä kerrotaan myytteinä noviiseille. Naisia yhdistävänä tekijänä on siis Iskan, joka Anjin avulla kerää itselleen yhä enemmän omaisuutta ja valtaa Ohaddiniin, valtakuntansa ytimeen.
Turtschaninoffin teosten menestymisen Suomen ulkopuolellakin ymmärtää. Niiden maailmassa ei ole mitään suomalaisuuteen liittyvää, vaan ne ovat yleispäteviä, rajoista piittaamattomia. Maresin ja Naondelinteemat ovat syvällä ihmisyyden ytimessä. On kyse ihmisarvosta ja elämän itseisarvosta, tasa-arvosta ja toisen ihmisen hyväksymisestä. Rakkaudesta ja ystävyydestä. Nämä kysymykset puhuttelevat kaikkia.
Tarinan tasolla teokset liittyvät niin löyhästi yhteen, että ne voi mielestäni lukea huoletta kummassa järjestyksessä tahansa. Maresin ensin luettuani tiesin osittain, miten Naondel tulee päättymään, mutta ei se lukunautintoa mitenkään latistanut. Oikeastaan päinvastoin, nyt tiesin kiinnittää huomiota moniin yksityiskohtiin, jotka selittivät Maresin joitakin tapahtumia tai avasivat niihin uusia näkökulmia. Oikeastaan kutkuttaisi lukea Maresi nyt uudelleen uusin silmin.
Rakenteellisesti Naondelon huikeasti Maresia kunnianhimoisempi. Näkökulmavaihtelut kuljettavat tarinaa mielenkiintoisesti. Siihen jää myös edelleen sopivasti aukkoisuutta, eikä kaikkea selitetä puhki. Turtschaninoff ei kirjoita perinteistä fantasiaa haltijoineen ja taikaesineineen, vaan hänen luomassaan maailmassa yliluonnollinen ulottuvuus on hienovaraisempaa ja maanläheisempää. Ihmisen ei ole syytä liikaa sekaantua itseään mahtavampiin voimiin saati koettaa hallita niitä, sillä seuraukset ovat tuhoisat. Oikein, kunnioittavasti suhtautuen yhteiselo niiden kanssa on hedelmällistä.
Myönnän, että teosten jyrkkä naiset vastaan miehet -asetelma yllätti minut. Valitettavasti en voi kuitenkaan osoittaa, että Turtschaninoffin kuvaamat tilanteet olisivat jollain tavalla liioiteltuja tai vääristyneitä. Kaikki, mitä hänen teostensa miehet naisille ja tytöille tekevät ja aiheuttavat, on totta ja arkipäivää tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa, lähellä meitäkin. Hyvien miesten lähes täydellinen puuttuminen kuitenkin korostaa asetelmaa. Kaikki naiset sen sijaan eivät ole automaattisesti hyviä. Yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa hitaasti niiden seitsemän välillä, jotka lopulta päättävät murtautua ulos.
Maresia ja Naondelia lukiessani siis mietin nuorten aikuisten eli YA-kirjallisuuden problematiikkaa laajemminkin. Suomi on niin pieni markkina-alue, että jonkin kirjallisuuden suuntaaminen jollekin kapealle ikäryhmälle on varmasti kaupallisesti epäkiitollista. Suuremmilla kielialueilla tämä ei todennäköisesti ole ongelma. Toisaalta juuri nuorten aikuisten lukuharrastusta olisi tärkeä pitää yllä tarjoamalla heille suunnattua kirjallisuutta. Toisaalta kapea markkinointi karkottaa turhaan potentiaalia lukijakuntaa nuoruutensa jo ohittaneiden aikuisten joukosta. Kyllä ei ole helppoa!
Maria Turtschaninoff: Maresi
Suom. Marja Kyrö.
Tammi 2014. 212. s.
Suom. Marja Kyrö.
Tammi 2014. 212. s.
Ostettu.
Maria Turtschaninoff: Naondel
Suom. Marja Kyrö
Tammi 2016. 397.s.
Suom. Marja Kyrö
Tammi 2016. 397.s.
Ostettu.
Upeat kannet on suunnitellut Laura Lyytinen.