Quantcast
Channel: Kirsin kirjanurkka
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1101

Hanna Matilainen: Mitä kummaa (ja kaksi Top10-spefi-listaani)

$
0
0



Tulen lukeneeksi hävettävän vähän tietokirjallisuutta. Työn takia toki on koetettava lukea siihen liittyvää tieto- ja ammattikirjallisuutta, mutta paljon ilmestyy myös sellaista tietopuolista kirjallisuutta, jonka ainakin periaatteessa haluaisi lukea harrastuksensa takia. Hanna Matilaisen kesällä ilmestynyt tietoteos Mitä kummaa, jonka alaotsikko on osuvasti Opas spekulatiiviseen kotimaiseen fiktioon, tupsahti postilaatikkooni jo kuukausia sitten. Otin kirjan oitis lukulistalleni, koska olin ajatellut sen jossain vaiheessa hankkiakin, mutta sitten asia lykkääntyi. Sitten otin kirjan luettavaksi rinnakkaisesti muiden kirjojen kanssa, mutta sekin osoittautui huonoksi menetelmäksi. Lopulta nyt kirjan lukeminen nytkähti liikkeelle. Hyvä niin, sillä kirja on mainio opas, kuten nimikin jo kertoo.

Spefi eli spekulatiivinen fiktio ei ole minulle vieras saati vastenmielinen genre, oikeastaan päinvastoin. Pidän siitä, että kirjan tarinassa on jotain enemmän tai vähemmän vinoa. Omaa makuani avaan hieman lisää tämän jutun loppupuolella. Matilaisen kirjan alkusivulla keskeinen termi selitetään näin: ”Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitetaan kirjallisuutta, joka luo lukijalleen arkitodellisuudesta poikkeavan maailman.” Määritelmä on sopivan väljä, ja se sallii hyvin laajan kirjallisuuden kirjon ottamisen spefin siipien suojaan. Niin Matilainen kirjassaan tekeekin.

Kuten sanottu, Mitä kummaa on mainio opaskirja kotimaiseen spefiin. Alussa Matilainen käy läpi genren historian päällisin puolin ja selittää termejä, kuten genren alalajeja. Sitten kirjassa esitellään kotimaiset scifi-julkaisut, kustantamot, seurat ja tapahtumat. Kirjasta löytyvät myös genreen liittyvät palkinnot voittajalistoineen. Kirja toimii siis myös mukavana hakuteoksena, eikä olekaan tarkoitettu välttämättä kokonaan läpi luettavaksi. Huolella laaditut hakemistot ovat tässä avuksi.

Mielenkiintoisin osuus kaltaiselleni listojen ystävälle on kuitenkin kirjan loppuosa, johon on koottu sata suomalaista spefikirjailijaa. Jokaisesta kirjailijasta on lyhyt esittely sekä luettelo teoksista, jotka sopivat spefin määritelmään. Matilainen mainitsee valinneensa kirjailijat painottaen uudempia tekijöitä, mutta joukossa on totta kai alan klassikoitakin Topeliuksesta alkaen. Listalla on joitakin yllättäviä tekijöitä, kuten vaikkapa Arto Paasilinna ja Ilkka Remes, joiden teoksia lukeneena kyllä allekirjoitan Matilaisen päätöksen ottaa nämä kirjailijat ja heidän jotkin teoksensa listalle. Spefiaineksia löytyy tosiaan yllättävistä paikoista.

Sadan kirjailijan valinta ja esittely tarkoittaa suomalaisenkin spefi-kirjallisuuden kohdalla, että aina joku jää ulkopuolelle. Itselleni tulivat hakematta mieleen ainakin Kaj Korkea-aho ja dekkarikirjailija Heleena Lönnroth, jonka dekkareissa monissa on yliluonnollisella osuutensa, mielestäni jopa enemmän kuin mukaan päässeen Tuula T. Matintuvandekkareissa.

Innostuin kovasti sadan tekijän listasta ja poimin sieltä lukemiani teoksia sekä tein mieleeni muistilistaa vielä lukemattomista. Helposti sain aikaan kaksi Top10-listaa. Ensimmäinen on Parhaat kotimaiset spefi-kirjat ja toinen Parhaat kotimaiset nuorten spefi-kirjat. Kuten Matilainenkin useaan otteeseen kirjassaan toteaa, rajaaminen on todella vaikeaa ja myös turhaa. Jako aikuisiin, nuoriin ja vielä nuoriin aikuisiin on aina mielivaltaista, ja kaikkien kannattaa loikkia rajojen yli rohkeasti. Kaikesta huolimatta tässä omat kymppilistani niistä kirjoista, jotka olen jo ehtinyt lukea:

Parhaat kotimaiset spefi-kirjat:

Anssi Asunta: Kolmas aikakirja
Staffan Bruun: Burt Kobbat -dekkarit
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Maarit Verronen: Luolavuodet

* ei ole Matilaisen sadan listalla

Anssi AsunnanKolmas aikakirja kannattaa etsiä käsiinsä, sillä kirja on vallan mainio. Muistan haukkoneeni henkeä sitä lukiessani, niin hienoja oivalluksia se tarjoaa. Olen lukenut kirjan ennen blogiaikaa, mutta tällaista olen siitä muun muassa kirjoittanut:

Asunta pistää reippaasti uusiksi niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin tapahtumia. Monet hänen ”teorioistaan” ovat kutkuttavalla tavalla loogisia ja mahdollisia. Asunta ei sorru pitkiin teoreettisiin tai historiallisiin jaaritteluihin, vaan ratkaisut selittyvät henkilöiden toiminnan ja oivallusten kautta. Monimutkaisin teoria Asunnan kirjassa on oikeastaan ajan suhteellisuus: on olemassa vain menneisyys ja nykyhetki, joiden välillä voi kulkea. Salaliittojen sijaan Kolmannen aikakirjan kertoman tarinan tapahtumia ohjaa sallimus tai kohtalo, ehkä Jumala.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, joka näyttäytyy melko negatiivisessa valossa. Israel on taistelukenttä, Helsinki mereen vajonnut konkurssipesä. Aivan, Suomellakin on tässä huikeassa ja mielenkiintoisessa romaanissa oma tärkeä osuutensa.

Staffan Bruunin Burt Kobbat -dekkarien sijoittaminen spefi-genreen on ennakkoluulotonta mutta hyväksyttävissä. Bruunin sarja on täydentynyt tänä vuonna uudella Murhastudio-kirjalla, joka on ehdottomasti lukulistallani. Bruunin dekkarit ovat hulvattoman satiirisia, kannattaa tutustua!

Johanna SinisalonEnnen päivänlaskua ei voi oli aikanaan huikea lukukokemus. On vieläkin vaikea uskoa, että se voitti Finlandia-palkinnon. Hykertelen aina sitä ajatellessani. Sinisalon tuotannosta minulla on edelleen osa lukematta, mutta kaikesta lukemastani olen pitänyt paljon.

Maarit Verronen on takavuosien suosikkejani, ja Luolavuodet on edelleen oma ehdoton ykköseni hänen tuotannostaan. Verronenkin kirjoittaa ahkerasti, ja olen valitettavasti pudonnut vauhdista, joten kirittävää riittää.


Parhaat kotimaiset nuorten spefi-kirjat:
Asko Martinheimo: Tuhkanaama ja taivaantakoja

Kymppikärkeeni mahtui vain yksi vanhempi lukukokemus eli Asko Martinheimon Tuhkanaama ja taivaantakoja, jonka luin jo 80-luvulla. Martinheimon Isojalkaisen pojan olen lukenut pariinkin kertaan, ja sitä suosittelen myös.


Hanna Matilainen: Mitä kummaa. Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon
Avain 2014. 191 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kirjailijalle ja kustantajalle!


Millainen on Sinun suhteesi spefiin? Mitkä kirjat nostaisit ehdottomasti luettavien listalle?



P.S: Hanna Matilainen on muuten Morren maailman Hanna Morre Matilainen.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1101

Trending Articles