Kurkistin kirjailija ja kuvataiteilija Esko-Pekka Tiitisen Wikipedia-sivua ja vienosti punastuin häpeästä. En nimittäin olisi osannut nimetä ainuttakaan Tiitisen kirjoittamaa teosta, vaikka niitä on ilmestynyt muhkea ja monipuolinen pino ja ne ovat korjanneet tekijälleen melkoisen palkintosaaliin vuosikymmenten mittaan.
Mutta nyt homma on hoidossa ja olen lukenut ensimmäisen Tiitiseni eli uunituoreen nuortenromaanin Pikkulinnunrata. Ilman #nuortenkirjatorstai-sarjaa olisi varmasti tämäkin jäänyt huomaamatta, joten edelleen olen iloinen urakastani. Pikkulinnunrata on sarjan tähänastisista kirjoista kenties arvoituksellisin ja lukukokemuksena hämmentävin.
Minäkertoja Vilja on neljäntoista korvilla. Rakas isoveli Ville on ottanut kitaransa ja lähtenyt pois. Ville ei enää kestänyt elämää pienellä itäsuomalaisella kylällä, jonka henkisen ahtauden syynä on kummallinen herranpelkääjien uskonlahko. Sen oppi on koottu kaikkien muiden lahkojen tiukimmista kielloista ja rajoituksista. Joulu ja muut juhlat on kielletty, samoin televisio ja netti. Huvien sijaan pitää tehdä ahkerasti rehellistä työtä, mikä Viljan tapauksessa tarkoittaa koti- ja navettatöitä. Synnit pitää tunnustaa ja katua julkisesti, ja jos niin ei tee, joutuu jonkinlaiseen puhdistuskokoukseen.
Viljan ja Villen vanhemmat, erityisesti ankara isä mutta myös alistuva äiti, alkavat noudattaa herranpelkääjien oppeja ja palvoa ylintä. Viljakin on pikkutyttönä mallikelpoinen uskossaan, mutta Villen lähtö suistaa koko perheen sijoiltaan ja Vilja alkaa oirehtia ja kapinoida. Yhteenotot vanhempien ja herranpelkääjien muiden johtohahmojen kanssa ovat väistämättömiä.
Tässä vaiheessa hieman kummastelin herranpelkääjistä piirtyvää kuvaa, mutta ajattelin, että kirjassa kuvataan yleisesti, millaista on olla nuori ankaran kurinalaisessa yhteisössä ja miten siitä kenties irtaudutaan. Mutta sitten tarina muuttuu aivan toisenlaiseksi miltei varoittamatta. Vilja ja hänen ystävänsä Vilma tutustuvat koulussa samalle luokalle tulleeseen uuteen poikaan Kasimiriin. Yhdessä he alkavat suunnitella larppausta. Kasimirilla on suureelliset suunnitelmat tapahtumasta, joka herättäisi huomiota jopa naapurimaita myöten.
Tapahtumat lähtevät vyörymään melkoista vauhtia, kun nuoret päättävät ahtautua Kasimirin mopoautoon ja lähteä katsastamaan mahdollista larppauspaikkaa hylätystä kylästä itärajan pinnasta. Autio majatalo näyttää nettikuvissa juuri sopivalta paikalta. Perillä kaikki odotukset täyttyvät ja jopa ikävällä tavalla ylittyvät. Paikallaan lahoava majatalo ei suinkaan ole hylätty, vaan siellä on edelleen jonkinlaista pimeää toimintaa. Majatalonemäntä Matjoi majoittaa nuoret huoneisiin, joissa he joutuvat kohtaamaan pahimpia pelkojaan ja elämänsä solmukohtia.
Mie seisoin käytävässä ja tuijotin peräseinää. Kaksi ovea aukesi edessäni ja Vilma ja Kasimir astuivat vierelleni. Takanamme seisoi neljä huppumiestä. Me katsottiin surullisina toisiimme ja tajuttiin, ettei voitu enää tehdä mitään.
Miten kaikki päättyy? Tiitisen valitsema loppuratkaisu on jokseenkin yllättävä ja saa lukijaa pohtimaan aiemmin lukemaansa uudesta näkövinkkelistä.
Pikkulinnunrata on nuortenromaaniksikin väljästi taitettu ja vähäsivuinen, joten teknisesti sen lukee nopeasti. Tarinan viitteellisyyden ja vihjailevan epäluotettavuuden takia se on kuitenkin vaativahko ja sopinee edistyneille yläkoululaisille ja tietysti lukioikäisille lukijoille. Se toimii varmasti hyvänä keskustelun virittäjänä ja pohdintojen taustana. Tälle olisi myös mukavaa kirjoituttaa vaihtoehtoinen loppu tai vaikka täydentää tarinaa Villen näkökulmasta.
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata
Karisto 2018. 144 sivua.
Pikkulinnunrata on nuortenromaaniksikin väljästi taitettu ja vähäsivuinen, joten teknisesti sen lukee nopeasti. Tarinan viitteellisyyden ja vihjailevan epäluotettavuuden takia se on kuitenkin vaativahko ja sopinee edistyneille yläkoululaisille ja tietysti lukioikäisille lukijoille. Se toimii varmasti hyvänä keskustelun virittäjänä ja pohdintojen taustana. Tälle olisi myös mukavaa kirjoituttaa vaihtoehtoinen loppu tai vaikka täydentää tarinaa Villen näkökulmasta.
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata
Karisto 2018. 144 sivua.
#nuortenkirjatorstai-sarja:
Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie
Essi Ihonen: Ainoa taivas
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja
Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä
Tulossa:
Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 4.10.2018
Mervi Heikkilä: Tuulenkala 11.10.2018
L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018