Sanamaija Heli Laaksosen uuden kirjan ilmestyminen on aina juhlahetki. Tällä kertaa sattui niin sopivasti, että olin käymäsiltäni Turussa juuri sinä nimenomaisena päivänä, kun kolumnikirjan Lähtisiks föli? piti tulla kauppoihin. Turku-reissujen vakio-ohjelmaani on jo juurtunut poikkeaminen viehättävässä Pienessä kirjapuodissa, ja nyt oli sitten jo ostettavaakin valmiiksi tiedossa.
Tunnen vahvaa sielunkumppanuutta Heli Laaksosen kanssa. Meillä on paljon yhteistä ja perustavanlaatuista samaa: äirinkiäl. Ainakin melkein. Laaksosen äidinäiti oli syntyjään Perniöstä ja asui aikanaan Halikon Kaninkolassa. Minun isänäitini oli perniöläinen. Yhteinen opinahjokin meillä on ollut, vaikkakin eri aikaan (Turun yliopiston suomen kielen laitos). Laaksosen kielessä on omaan kiskolaismurteeseeni kuulumattomia aineksia, mutta riittävästi on samaa. Kyse ei ole vain kielestä vaan jostakin syvemmästä, kulttuurista, varsinaissuomalaisesta luonteenlaadusta tai historiastakin.
Föli-kirjantekstien otsikot alkavat ’Mitä mää tiärän…’ Aamun kirja -ohjelmassa Seppo Puttonen kysyy Laaksoselta, mitä tämä aloitusfraasi tarkoittaa ja Laaksonen kertoo. Jotenkin tuntuu, ettei asia ihan toimittajille avaudu. Meillä päin on tosiaan ollut tapana kysellä tavattaessa: ”Mitäs tiärät?” Se tarkoittaa jotakuinkin: ”Mitä kuuluu?”, mutta lapsi ymmärsi kysymyksen kirjaimellisesti. Ehkä. Ota näistä kirjailijoista nyt selvää!
Mutta kirjan lukujen otsakkeiksi vanha fraasi istuu hyvin. Valitusta kohteesta kirjoittaja sitten kertoo, mitä on mieleen milloinkin tullut, ja aika paljon on tullut. Jos on sattunut joskus Laaksosen runokeikalle, suuri osa kirjan sisällöstä vaikuttaa tutulta. Syy tuttuuden tuntuun selittyy silläkin, että monet kirjan teksteistä on aiemmin julkaistu eri viestimissä. Se ei kuitenkaan yhtään ainakaan minua haitannut.
Lueskelin tekstejä tarkoituksella säästellen, muutaman kerrallaan. Koska Laaksonen kirjoittaa myös proosaa murteella, on lukeminen teknisesti vähän vaativampaa kuin yleensä, mutta ainakin lähimurteen puhujan on suhteellisen helppo sujahtaa tekstiin sisään. Koska olen käynyt useita kertoja Laaksosta kuulemassa runoilloissa (viimeksi syksyllä 2014 teatteri Provinssissa Pienen perunannostokiertueen Salon keikalla) ja omistan pari hänen äänikirjaansakin, tuntui lukiessa kuin Laaksonen itse olisi puhunut korvieni välissä. Tuttu iloinen rytmi välittyi suoraan jonnekin keskushermostooni.
Lähtisiks föli? on todellinen hyvän mielen kirja! Koska nimessäkin puhutaan mukaan lähtemisestä, päästään kolumnien matkassa moneen suomalaiseen pitäjään ja vähän ulkomaillekin. Poikkeillaan erityisesti esiintymispaikkojen takahuoneissa, mutta muutakin nähdään ja kuullaan. Erikoisimpiin keikkapaikkoihin lukeutunee Hämeenlinnan vankila, jonne vangit olivat toivoneet runoilijaa esiintymään. Nähtävästi Laaksonen on helposti houkuteltavissa? Miesten puolella taisi sanamaijaa ensin hieman kylmätä, mutta nopeasti tilanne muuttui: ”Siin he hyrähtelivä ja murahteliva ko muuki yleisö. Kellä ei ollu mittän kiiret. Voi ko mun teki miäli unhottu sin heijän tarinoi kuuntelema, kyselemä, mitä sul on tapahtunu, kui sää tääl olet, mimmonen tarkotus sul alunperi ol täl elämäl.”
 |
| Kuvassa salolainen lukee Salossa Salost. |
Laaksonen tuntuu hyvin avoimesti ja rehellisesti pistävän itsensä likoon kertoillessaan kommelluksista ja sattumuksista, joihin on työnsä merkeissä joutunut. Monenlaisiin paikkoihin ja tilanteisiin esiintyvä runoilija vaan joutuukin, muun muassa Linnan juhliin ja valtiovierailun virallisille illallisille! Mukavaa on päästä kurkistamaan noihinkin tilaisuuksiin hyvän kertojan matkassa. Hymyä on aika vaikea estää nousemasta huulille tätä kirjaa lueskellessaan!
 |
| Heli Laaksonen poseeraa fanille Helsingin kirjamessuilla 2013. |
Heli Laaksosta voi tänä kesänä kuulla ja nähdä myös televisiossa. Yle1:llä pyörii perjantai-iltaisin sarja Helil kyläs. Siinä ei välttämättä puhuta kirjoista, vaan mistä milloinkin. Vieraat ovat mielenkiintoisia, ja eniten odotan jaksoa, jossa vierailee kirjailija Anni Kytömäki (3.7.). Siinä jaksossa toivottavasti puhutaan myös kirjoista! Ainakin siinä puhutaan metsästä ja linnuista.
Laaksosen edellisvuonna ilmestynyt Aapine riehaannutti minut kirjoittamaan toistaiseksi ainoan murrepostaukseni. Aapise on kuvittanut Elina Warsta, mutta Lähtisiks föli? on Laaksosen itsensä kuvittama. Kirjan keskellä on karttaliite, jossa on hieman uuteen uskoon tuunattu Suomen kartta. Eipä ihme, että suunnistustaidot ovat kirjailijan heikko kohta.
Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?
Otava 2015. 219 s.
