Marianne Peltomaa: Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan (dekkariviikko)
Monipuolinen suomenruotsalainen kirjailija ja kustannusalan toimija Marianne Peltomaa on kirjoittanut myös dekkarisarjaa, jonka päähenkilönä on vanhempi rikoskonstaapeli Vera Gröhn Helsingistä....
View ArticleJo Nesbø: Verta lumella I (dekkariviikko)
Ihan hiljattain kuuntelin äänikirjana norjalaisen dekkarikuninkaan Jo Nesbønromaanin Isänsä poika. Monet uskolliset Harry Hole -fanit ovat olleet tyytymättömiä näihin Nesbøn uusin, sarjaan...
View ArticleDolores Redondo: Näkymätön vartija (dekkariviikko)
Oma dekkariviikkoni päättyy tältä erää muutaman kanssabloggaajan kanssa toteutettavaan samanaikaispostaukseen uudesta kansainvälisestä bestseller-dekkarista. Sain Gummerukselta jo keväällä...
View ArticleHeli Laaksonen: Lähtisiks föli?
Sanamaija Heli Laaksosen uuden kirjan ilmestyminen on aina juhlahetki. Tällä kertaa sattui niin sopivasti, että olin käymäsiltäni Turussa juuri sinä nimenomaisena päivänä, kun kolumnikirjan Lähtisiks...
View ArticleSibelius-juhlavuoden kirja- ja näyttelyvinkkejä
Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Kuin varkain olen tullut itsekin viettäneeksi melkoista Sibelius-teemavuotta, koska monipuolista, kiinnostavaa tarjontaa...
View ArticleTerveisiä Oxfordista! Vinkkejä kirjamatkailuun.
Christ Church Collegen puutarhaa.Kun keski-ikäinen dekkareihin hurahtanut ja historiasta kiinnostunut kirjanörtti suunnittelee itselleen lahjaksi lomamatkaa, ei kohteeksi valikoidu etelän aurinkoranta...
View ArticleAvioliittosimulaattori Pyynikin kesäteatterissa
Ville Majamaa ja Mari Turunen. Kuva Leena Klemelä, Pyynikin kesäteatteri.Monien mielestä suomalaisen kesäteatterinäytelmän pitää olla viihdyttävä ja kepeä, sellainen, jonka seurassa unohtuvat niin...
View ArticleTankki täyteen Tampereen komediateatterissa
Kuva Peero Lakanen, Tampereen komediateatteri.Teimme miehen kanssa viime viikolla todellisen kulttuuriretken Tampereelle ja Mänttään. Idea lähti liikkeelle jo kevättalvella, jolloin jostain sattui...
View ArticleStephen King: Tervetuloa Joylandiin
Melko tarkalleen vuosi sitten luin pitkästä aikaa Stephen Kingiä. Olen jutussani todennut, että suhteen lämmittely tuntui niin hyvältä, että lisääkin voisi taas kauhun kuninkaan teoksia lukea....
View ArticleAarresaari Turun kesäteatterissa Vartiovuorella
Kuva Mikko Vihervaara.Sateinen ja kolea kesä ei ole pahemmin haitannut kesäteatteriharrastusta, vaikka kieltämättä loppukaudesta on tullut valikoitua katetulla katsomolla varustettuja teattereita....
View ArticleKolmen kirjan haaste
Sain Tuijata-bloginTuijalta Kolmen kirjan haasteen, jossa on ideana esitellä kolme blogiaikana lukemaansa kirjaa, jotka voisi lukea uudelleen. Kiitos haasteesta, Tuija! Haaste on kesän aikana...
View ArticleLeena Lehtolainen: Rautakolmio ja Luminainen
Olen useaan otteeseen avautunut suhteestani Leena Lehtolaisen tuotantoon. Maria Kallio -sarja on mielestäni aikoja sitten nähnyt parhaat päivänsä, enkä voinut sietää Hilja Ilveskero -sarjaa. Se, että...
View ArticleHaruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Olen aikaisemmin lukenut vain yhden Haruki Murakamin teoksen eli Norwegian Woodin. Teosta suositeltiin Murakamiin tutustumista harkitsevalle, vaikka sitä ei pidetty ihan tyypillisenä Murakamin...
View ArticleVeera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja
Äänikirja on taivaallinen keksintö! Olen sanonut tämän monesti ennenkin, mutta sanon taas. Ilman äänikirjoja en olisi varmasti koskaan tutustunut maanmainioon kaksikkoon Puluboi ja Poni. He ovat Veera...
View ArticleIiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Merenkulkija (Puiden tarinoita III)
Aalto-yliopiston käsikirjoituksen professori, elokuvakäsikirjoittaja Iiro Küttnerin ja sarjakuvataiteilija-kuvittaja Ville Tietäväisen upea satukirjasarja Puiden tarinoita on edennyt kolmanteen osaansa...
View ArticleArvonta: Lippuja Turun kirjamessuille!
Kesä on aina ollut ja tulee aina olemaan ehdoton lempivuodenaikani, mutta ei syksykään enää niin paha ole kuin joskus aikaisemmin. Kirja- ja teatteriharrastajan kalenteri nimittäin pullistelee jo...
View ArticleOnnea voittajille! Turun kirjamessuilla tavataan!
Kirjamessuliput on lopultakin arvottu. Pahoittelen pientä viivästystä asiassa, mutta aina ei pysty itse yksin päättämään aikataulustaan, vaan perhe ja työ vaativat osansa. Nyt on kuitenkin lahjomaton...
View ArticleHaaste lukutaitokampanjaan!
Millaista olisi, jos ei osaisi lukea? Tätä on suomalaisen vaikea kuvitella. Lukutaito on niin merkittävä osa meidän arkeamme, ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Mikään itsestäänselvyys ei lukutaito...
View ArticleKaikki oikein Turun kaupunginteatterissa
Viime lokakuussa kuuntelin Anna-Leena Härkösen romaanin Kaikki oikeinSari Mällisenlukemana äänikirjana ja pidin kovasti. Härkösen tarkkasilmäinen ihmiskuvaus ja soljuva dialogi ihastuttivat, aihe...
View ArticleBilly Elliot Helsingin kaupunginteatterissa
Musikaali Billy Ellioton varmasti kärkikahinoissa, kun aikanaan mietin kuluneen vuoden kulttuurikokemusten parhaimmistoa. Nauratti, itketti, vaikutti ja liikutti koko rahalla!Olen katsonut Billy Elliot...
View Article