Melko tarkalleen vuosi sitten luin pitkästä aikaa Stephen Kingiä. Olen jutussani todennut, että suhteen lämmittely tuntui niin hyvältä, että lisääkin voisi taas kauhun kuninkaan teoksia lukea. Lukematta on kuitenkin jäänyt, mutta Elisa Kirjanäänikirjatarjous keskikesällä sysäsi aietta kohti toteutusta. Latasin siis puhelimeeni uutuusteoksen Tervetuloa Joylandiinäänikirjaversion, kun sen kerran edullisesti sai ja jotain viihdykettä piti mustikka- ja sieniretkille saada. Bonuksena tuli vielä lukija eli Eero Saarinen, suursuosikkejani.
Tervetuloa Joylandiinei ole missään nimessä kauhuromaani, eikä edes dekkari, vaikka siinä rikos ratkaistaankin ja mausteena on pikkulusikallinen yliluonnollisia elementtejä. Kyseessä on ennen kaikkea hyvin sympaattinen ja nostalginen kasvutarina. Kirjan päähenkilö ja minäkertoja Devin Jones muistelee ja kirjaa ylös nuoruutensa kesää ja syksyä neljänkymmenen vuoden takaa eli vuodelta 1973, jolloin hän kasvoi pojasta mieheksi.
Aikuistumisteema ei ole Kingille mitenkään uusi, vaan esimerkiksi pienoisromaanissa tai pikemminkin kai novellissa Ruumis on täsmälleen sama ydin. Kyseisestä tekstistä on filmattu elokuva Stand by Me. Itse asiassa kirjoissa on jopa samanlainen kohtaus, jossa aamu-usvan keskeltä ilmestyvä ja paikalleen jähmettyvä peura tuo kertojan mieleen kaivatun, poismenneen perheenjäsenen. Tulkitsin tämän eräänlaiseksi silmäiskuksi lukijalle, joka tunnistaa kohtausten samankaltaisuuden. Tällaista silmäpeliä King on käsittääkseni harrastanut enemmänkin tuotannossaan.
Köyhä collegeopiskelija Devin saa kesätyöpaikan pienestä Pohjois-Carolinan Heavens’s Beachin rantakaupungin Joyland-tivolista. Devin on juuri menettänyt ensirakkautensa, ja kesätyön on paitsi annettava tarvittavat tienestit opintoja varten myös autettava Deviniä pääsemään yli sydänsuruistaan. Jälkimmäinen osoittautuu hyvin työlääksi, vaikka työpaikka ja olosuhteet muutenkin ovat ihanteelliset. Devin asettuu asumaan pieneen yksityiseen majataloon, jonne muuttavat myös Erin ja Tom, hänen uudet työtoverinsa ja ystävänsä. Asunnolta on kävelymatka tivolille valtameren rantaa pitkin.
Työpaikka on kiinnostava, ja pitkälti yli puolenvälin kirjassa kuvaillaan Devinin kesätyökokemuksia eksoottisessa ympäristössä. Tivoliväki on täynnä mielenkiintoisia persoonallisuuksia, ja työtehtävät lievästi sanoen vaihtelevia. Jo tutustumispäivänään Devin kohtaa tivolin ennustajanaisen, joka luonnollisesti ennustaa jotakin tulevasta. Devin tulee kohtaamaan kaksi lasta, pienen punalakkisen tytön ja pojan, jolla on koira. Toisella lapsista on näkemisen lahja, mutta sitä ennustaja ei näe, kummalla se on.
Mielenkiintoisimpia laitteista tivolissa on kummitusjuna, jossa kerrotaan ihan oikeasti kummittelevan. Nelisen vuotta aiemmin Linda Grey -niminen nuori nainen murhattiin kummitusjunassa keskellä kirkasta päivää. Naisen kurkku viillettiin auki ja ruumis viskattiin radan sivuun. Monet ihmiset kertovat nähneensä Linda Greyn haamun murhapaikalla. Murhaajakin on ikuistettu tivolin valokuviin: lippalakkiin ja aurinkolaseihin sonnustautunut mies, jonka paras tuntomerkki on kämmenselän linnunpäätatuointi. Murhaaja on kuitenkin päässyt livahtamaan kuin koira veräjästä.
Murha kiehtoo Deviniä, ja kun syksy koittaa, hän pyytää Eriniä penkomaan asiaan liittyviä tietoja esille. Paljastuu, että samankaltaisia murhia on tehty useita ja että niitä kaikkia tuntuu yhdistävän tivoli. Ja onko murhaajan valokuvassa sittenkin jotain tuttua? Nuoret leikkivät kuolemanvakavalla asialla.
Murha on kuitenkin taka-alalla. Devin kohtaa ennustuksen mukaisesti kesän mittaan lapset, jotka muuttavat hänen elämänsä. Tärkeämmäksi osoittautuu poika koirineen. Sairas poika ulkoilee kauniin äitinsä kanssa rannalla joka päivä, ja lopulta Devin tutustuu poikaan ja tämän äitiin. Pojalla on kyky nähdä asioita, joita toiset eivät näe, ja hänellä on viesti Devinille. Kaikki huipentuu lopulta trooppisen myrskyn keskelle tivolin korkeimpaan laitteeseen Carolina-pyörään.
On vaikea tarkkaan määritellä, mikä on se jokin, jonka avulla King vangitsee lukijan huomion ja viettelee hänet syvälle teostensa maailmaan. Tervetuloa Joylandiin on erinomaisen viihdyttävä monella tavalla. Minuun vetoaa kirjasta huokuva nostalgia, lempeä kaiho menetettyyn nuoruuteen mutta myös aikaan, johon ei ylipäätään ole paluuta. Silti kirjasta ei synny kuvaa liiallisesta romantisoinnista, vaikka kieltämättä rajoilla mennään. King kuvaa myös amerikkalaista tavallisten ihmisten elämäntapaa pettämättömän kiehtovasti ja kauniisti, rakastaen. Se on valloittavaa.
Myös henkilökuvauksessa King on taikuri. Tuli jälleen tunne, että tunnen Devinin henkilökohtaisesti. Oli saatava tietää, miten hänen kävi. Hänen kohtalonsa tuntui ihan oikeasti koskettavan minua. Lisäksi yliluonnollista elementtiä ei koskaan yritetä selittää auki Kingin teoksissa, vaan niiden maailma on nieltävä sellaisenaan. Liukkaasti uppoaa, joka kerta.
Kuten alussa totesin, äänikirjassa on bonuksena mahdottoman taitava ja korvalle sopiva lukija Eero Saarinen. Saarisen ääni on miellyttävä, ja sitä kuuntelisi vaikka kuinka kauan. Eikä koko yhdeksäntuntisessa kirjassa ollut ainuttakaan virheellisesti painotettua sanaa tai kummallista sävelkulkua. Arvostan!
Stephen King: Tervetuloa Joylandiin (Joyland)
Suom. Kristiina Vaara. Tammi 2015.
Äänikirjan lukija Eero Saarinen, kesto 9 h 32 min (painetussa kirjassa 288 s.)
Ostettu Elisa Kirjasta tiedostona.
Lumiomena
Lukutoukan kulttuurinlogi
Kirjakirppu
Kirjojen keskellä
Kirjakaapin avain
Kuuttaren lukupäiväkirja
Ihminen välissä
Kulttuurishokki